Kaguya Kimimaro

Naruto.fi Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Profile.gif Tämä sivu kuuluu Wikin hahmoihin
Kaguya Kimimaro
Kimimaro.jpg
© Masashi Kishimoto
Ikä (Naruto): 15 (Kuollut)
Ikä (Shippuuden):
Sukupuoli: Mies
Silmien väri: Vihreät (keltaiset Kimimaron käyttäessä kirotun sinetin toista tasoa)
Ninja-arvo:
Elementti:
Ensi-esiintyminen: Jakso 118
Viimeinen esiintyminen: Jakso 127 (kuoli)


Kimimaro oli Kaguya-klaanin ainoa selviytyjä ja Orochimarun alainen. Hän myös johti Sound Five-ryhmää ennen vakavaa sairastumistaan, jolloin tiimin nimi muuttui Sound Fouriksi ja johtajaksi astui Sakon. Tämä vakava sairaus lopulta tappoi hänet, vaikkakaan se ei estänyt häntä olemasta todella voimakas ja vaarallinen vastustaja.

Tausta

Kaguya-klaani, johon Kimimaro kuului ja jota hänen isänsä johti, oli jossain määrin sekopäinen klaani, joka eli vain taistellakseen. Lapsena Kimimaroa pidettiin vankilassa, josta hänet otettiin ulos aikuisten joukkoon vain klaanien kanssa taistelemiseksi. Jossain vaiheessa klaani lähti liikkeelle Sumukylään kohdistuvaa hyökkäystä varten. Kaikki muut klaanin jäsenet kuolivat siinä taistelussa paitsi itse Kimimaro. Paikalle osunut Orochimaru otti hänet hoiviinsa, koska halusi käyttää hänen ruumistaan Fushi no jutsussa.

Kimimaro löysi Orochimarusta itselleen kauan kaivatun mestarin ja opastajan. Hän kunnioitti Orochimarua syvästi, ja teki mitä vain auttaakseen tätä suunnitelmassaan tuhota Konoha.

Kimimaro oli ainoa, joka pystyi pidättelemään Juugoa tämän joutuessa kirotun sinetin kakkostason valtaan. Siksi Kimimaro oli läheinen Juugolle. Sasuke oli myöhemmin kertonut Juugolle, että Kimimaro kuoli antaakseen Sasukelle mahdollisuuden matkata Äänikylään, Juugo alkoi ajatella, että Kimimaron henki oli siirtynyt Sasukeen ja seuraa nyt siksi uskollisesti Sasukea. Sasuken ja Kimimaron merkittävä ero on kuitenkin se, että siinä missä Kimimaro oli äärimmäisen uskollinen Orochimarulle, Sasuke ei piittaa Orochimarusta.

Osa I

Chuunin-kokeet

Kimimaron näytetään animessa osallistuneen moniin Orochimarun suunnitelmien osien toteutuksiin, kuten Shioren ja Neljännen Kazekagen murhiin. Mangassa Kimimaro ei esiinny niin paljon tässä vaiheessa.

Sasuken metsästys

Kimimaron otti Sasuken hakumatkalla yhteen Naruton, Rock Leen ja Gaaran kanssa. Naruto pääsi Kimimaroa pakoon Rock Leen astuttua hänen tilalleen, ja Rock Leen avuksi tuli taas viiveellä Gaara. Kimimaro hävisi Gaaralle kuoltuaan omaan sairauteensa. Gaara kuitenkin sanoi myöhemmin, että hän olisi kuollut Kimimaron käsittelyssä, ellei tauti olisi puuttunut ensin peliin.

Kyvyt

Kimimaro kirotun sinettinsä toisella tasolla.

Kimimaro voi nostattaa Kekkei Genkainsa, Shikotsumyakun, avulla kehonsa sisältä luita jotka suojaavat tämän kehoa iskuilta, ja hän käytti tätä kykyä esimerkiksi taistellessaan Rock Leen kanssa. Lisäksi Kimimaro on erinomainen taijutsun käyttäjä ja erittäin nopea, näppärä ja ketterä. Nämä kaksi kykyä yhdessä tekevät hänestä erittäin voimakkaan lähitaistelijan.

Kimimaro lasketaan erityisen voimakkaaksi, sillä hänen kykyjään on kuvaltu sanoin "niin vahvoiksi, että jopa hänen sotaa rakastava klaaninsa pelkäsi niitä". Kykyjen vuoksi Kimimaro pidettiin pääasiassa sellissään ja päästettiin vapaalle vain, kun oli tarkoitus sotia toisia klaaneja vastaan. Kimimaro jopa selvisi sadoista Naruton Kyuubin chakralla silatuista varjoklooneista ilman, että hän itse vahingoittui tai olisi edes tullut pahemmin hiki.

Kimimaro onnistui myös voittamaan taijutsun mestarin Rock Leen ja sen jälkeen vielä melkein Gaarankin. Kimimaro olisi voinut tappaa Gaaran pitkän taistelun lopussa, mutta Kimimaro kuoli vakavaan sairauteensa juuri kun hän oli tappamassa Gaaraa. Toisin sanoen ilman Kimimaron sairautta Gaara olisi todennäköisesti kuollut, minkä hän itsekin myönsi.

Kimimarolla on myös Orochimarun lähimpien seuraajien tavoin kirottu sinetti solisluunsa tienoilla, jonka kakkostasoa käyttäessään hänen ihonsa tummenee, hänen kyntensä ja kulmahampaansa pitenevät ja hänelle kasvaa liskomainen häntä. Hänen kasvoissaan olevat punaiset kuviot muuttuvat mustiksi ja muuttuvat hieman erilaisiksi. Kimimaron ollessa kirotun sinetin toisella tasollaan hän on erityisen voimakas, koska edes Gaaran hiekkakilpi tai edes hänen hiekkansa suojannut häntä Kimimaroa vastaan, vaan Kimimaro murtautui siitä aina helposti läpi.

Triviaa

  • Kimimaron näytetään tavanneen Zabuzan ja Hakun jakson 126 flashbackissa.
  • Kimimaron nimi tarkoittaa seuraavaa: "kimi" on japaniksi 'ilman vertaistaan', "maro" taas 'minää' tai 'minua itseään'. Vapaasti kääntäen nimi Kimimaro tarkoittaa siis 'häntä, jolla ei ole vertaistaan'. lähde? Nimi viittaisi siis Kimimaron lähes voittamattomiin kykyihin.
  • Masashi Kishimoton kirjoittamien hahmo-opaskirjojen mukaan Kimimaro oli 166,1 cm pitkä ja painoi 49,8 kg. Hänen syntymäpäivänsä oli 15. kesäkuuta ja veriryhmä A.

Lähteet